heikkitoivonen Vähemmän pureksittuja hajatelmia arveluttavin tarkoitusperin.

Olli Immosta syytetään vaan ei tiedetä edes mistä

Kansanedustaja Immosen paatoksellista fb-päivitystä sarjakauhisteltaessa on tyystin unohdettu kysyä, mikä siinä itsessään väärin tai mahdollisesti jopa rikollista oli. Poliittiset vastustajat toki ottavat kopin moisista päivityksistä - se Immosen olisi toki kannattanut paremmin huomioida, jos ajattelee edustamansa puolueen verraten vaikeaa asemaa puoluekartalla.

Immosen esiinnostamasta multikulturalismista eli monikulttuurisuusideologiasta ei ole vieläkään opittu keskustelemaan asiallisesti. Tai ylipäätänsä keskustelemaan. Ajatus monikulttuurisuudesta on onnistuttu syöttämään eri tahojen toimesta ilmoille itsestäänselvänä, luonnonlain tavoin etenevänä ilmiönä. Immonen esimerkiksi on pitkissä kirjoituksissaan - pitkästi perustellen - kritisoinut monikulttuurisuusideologiaa jo vuosien ajan, mutta kyseiseen debaattiin eivät päinvastaisen näkökannan asiasta omaavat vaikuttajat juuri ole osaa ottaneet. Vasta kun Immonen kirjoittaa jotakin, josta kohu ja skandaali on mahdollista aikaansaada, se mahdollisuus hyödynnetään välittömästi yhdistellen tarkoitushakuisesti soppaan breivikit, vilautellen natsi-, rasismi- ja muita kortteja ja mitä vielä muuta. Kutsuisin edellistä lähinnä hyeenojen ja haaskalintujen selkärangattomaksi toiminnaksi.

Työväenluokka on taistellut sorron yöstä nousten jo vuosikymmenten ajan kenenkään juuri kiinnittämättä huomiota iskulauseiden ja -laulujen sanamuotoihin. Erinäiset ympäristöliikkeet käyttävät aika ajoin varsin värikästä kieltä omissa taisteluissaan. Vaikka kyseessä onkin elokuva, tosin tositapahtumiin pohjautuva, muistanevat monet suosikkielokuvastani Braveheart - Taipumaton William Wallacen hengenkohotuspuheet pienen Skotlannin asian puolesta lähinnä inspiroivina. Kaikkien (ainakin melkein kaikkien) rakastama ihqu elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki suolsi kolmisen vuotta sitten ajatuksia rikkaimman prosentin maailman väestöstä tappamisesta, mutta juuri minkäänlaista kohua eivät kyseiset tappamispuheet aikaan valtamediassa saaneet, ja jotkut kommenteista vaivaantuneet hengenheimolaisetkin selittelivät Kaurismäen sanomisia lähinnä humalaisen hups-höps-höpsöilyinä. Kaksinaismoralismin voisi sanoa kukkineen.

Immosen ongelma on se, että monikulttuurisuusideologia, jota hän kritisoi on virallinen, itsestäänselvän Hyvän asemaan saatettu asia. Hyvää ei saa kritisoida. Jos kritisoit Hyvää, olet Paha. Tunnepitoisella, itse asian ohi ladon seinän mitan verran ampuvalla kirjoituksella Hyvän puolesta saavutat puolestaan sankarin, sydämensä murskanneen Hyvän ihmisen aseman. Pahaan taasen voidaan sumeilematta liittää mielivaltaisia attribuutteja hitlereistä breivikeihin, noin joitain mainiten. Olen itse muutaman kerran jutellut Ollin kanssa, ja pidän häntä Eero Heinäluoman tavoin kohteliaana, fiksuna kaverina (Eero tosin luonnollisesti hyödyntää samassa yhteydessä myös poliittisen iskumahdollisuuden). En todellakaan voi liittää Olliin esimerkiksi rasistin määrettä nähtyäni, miten hän kohtelee kanssaihmisiään. Rasistisen maailmankuvan omaavan ihmisen voisi lisäksi kuvitella olevan vaikeaa olla Immosen tavoin parisuhteessa maahanmuuttajataustaisen ihmisen kanssa.

Ongelma Ollilla on myös siinä, että ihmiset lähinnä sekoavat, kun yhteiskunnallisen tabun kaltaiseen asemaan kivunneita Hyviä asioita kritisoidaan. Asioita sotketaan rajatta keskenään, eikä järkevää keskustelua voi syntyä. Olli esitti paatoksellista kieltä päivityksessään käyttäen vastustavansa ideologiaa nimeltä multikulturalismi, ja välittömästi hänen katsottiin jopa hyökänneen yksittäisiä ihmisryhmiä tai ihmisiä vastaan. Immosen päivitystä on syytetty jokapuolelta muun muassa rasistiseksi kenenkään vaivautumatta selittämään, mikä siinä rasistista oli.

Olemme vaarallisessa tilanteessa, mikäli tiettyjä ideologioita ja aatteita ei voi kritisoida tai vastustaa joutumatta likipitäen noitavainon kohteeksi. Kaikkia aatteita, ideologioita ja uskontoja sekä vastaavasti myös kaikkia kulttuureja ja kulttuurisia piirteitä tulee voida kritisoida; niitä kohtaan pitää olla kriittisiä kuten mitä tahansa ajattelu- ja toimintatapoja kohtaan.

Sanat eivät ketään tapa - teot puolestaan voivat tappaa. Tukahdutettaessa mahdollisuutta sanojen käyttämiseen lisätään oleellisesti riskiä tekoihin siirtymiseen.

Immos-kohun yhteyteen nähdäkseni sopii hyvin myös professori Richard Dawkinsin Big Questions -keskusteluohjelmassa esittämä puheenvuoro, alkaen videon kohdasta 2:57:

 

"If people are offended then they may argue against me. All I use is words. There is a radical distinction between using words and violence and incitement to violence. The Salman Rushdie affair brings this out. Salman Rushdie simply wrote a book - that's what he did - he wrote a book. He was threatened with death by paying crowds in this country. People burnt his books, they demanded the death penalty. Some leading parlamentarians, some leading clergymen, some leading bishops sided with Ayatollah Khomeini rather than sided with this very distinquished novelist who did no more than put words on paper. That is a radical distinction."

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Toisaalta moni on todennut, että jos Hitlerin "Mein Kampf" olisi otettu todesta 20-luvulla, niin koko episodi Kolmannesta Valtakunnasta olisi jäänyt väliin.

Missään nimessä Immosta ei voida syyttää monikulttuurin vastustamisesta, koska se on sallittua, eikä juuri vihapuheesta mitään tiettyyä kansanryhmääkään kohtaan, koska hän ei ole sellaista esittänyt. Mutta maanpetossyyte vallankumoukseen kiihottamisesta on perusteltu, jos asiaa ei kuitata viikonloppuyön kevennykseksi.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Ajattelen itse niin, että meillä on Hitlerin muodossa hyvä ja likipitäen jokaisen tunnistama sekä tiedostama referenssi historiassa tarkkailla nykyisten vaikuttajiemme sanomisia ja tekemisiä siltä kannalta, aletaanko niissä vaarallisesti lähentyä hitlermäisiin tekoihin siirtymistä.

Nähdäkseni edellinen vähentää riskiä merkittävästi, mikä ei tarkoita sitä, etteikö poliitikkojamme edelleen tule tarkkailla. Ollaan kuitenkin ongelmallisella tiellä, jos henkilö ei poliittiseen agendaansa voi ottaa asioita, joissa voi nähdä olevan yksittäisiä tai useampia sisällöllisiä yhteyksiä Hitlerin teesien asiasisältöön ilman, että samantien tuomitaan henkilö kauhutekoja valmistelevaksi tms.

Jos monikulttuurisuusaate on jo hyväksytty valtion viralliseksi ideologiaksi tms., voisin kuvitella syytteen vallankumoukseen kiihottamisesta ehkä voivankin olla perusteltu, vaikka ajatus hieman outo onkin. Kuitenkin haluaisin vielä nähdä multikulturalismin muiden aatteiden joukossa kritisoitavissa olevana ideologiana, jolla on kannattajansa ja vastustajansa.

Hannu Töyri

Olli Immonen on nuorenpuoleinen mies vielä ja ihanteet kuuluvat ja niin pitääkin kuulua nuoruuteen.
Kun taistelusta puhutaan, niin kannattaa muistaa, että vasemmisto on jauhanut kyllästymiseen saakka jo yli sadan vuoden ajan luokkataisteluoppeja ja nyt islamistit jihadista, pyhästä sodasta jota toteutetaan tänäkin päivänä 25 000 - 30 000 ihmisuhrin vuosivauhtia.
Olli Immosen kansallisromanttinen näkemys Suomen tulevaisuudesta ei ole kehotus väkivaltaan.

Mutta miten on vasemmistolla. Löysin yhdellä katsauksella n. 40 vasemmiston laulua joissa väkivalta monikertaista Immosen kirjoitukseen verrattuna

Kansainvälinen
vaan kun korpit haaskoiltaan
me kerran kaikki karkoitamme
niin päivä pääsee loistamaan
:,: Tää on viimeinen taisto...

Taistojen tiellä
Eespäin, eespäin tiellä taistojen
rintarinnan astukaamme
siskot, veikot
soipi laulu meidän joukkojen
teitä taiston kutsuen

Varsavjanka
Riistäjät ruoskaansa selkäämme
soittaa
vastassa valkoinen armeija on.
Pakko on taistella,
kuolla tai voittaa
....
Ilkkuen roistot ja ryövärit kulkee
sellaista kauemmin sallita ei.
Vääryyttä vastaan me taisteluntiellä
kuljemme, kostona kalpamme soi.
…….
Kauhea joskin on puhdistustyömme
ihmisten onnen on ehtona se.
Porvarit keisarit – helvetti heille,
olkoon nyt töistänsä armollinen

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

"Oli kirkonharjalla naakka, oli naakka se keltainen, tosi harvinainen naakka,
siis narri naakkojen"!

Hrmaat naakat ovatlöytäneet nyt keltaisen naakkansa ja nostaneet kirkkonsa harjalle.

Toimituksen poiminnat